Pleksille akryyleillä maalaaminen alkaa tuntua kiehtovalta. Voisiko näyttelyssä esitellä molemmilla tekniikoilla tehtyjä teoksia?
Ajatus päättötyöni mahdollisesta tekniikan vaihtamisesta herättää minussa monenlaisia tunteita ja ristiriitaisia ajatuksia. Pigmenttivärit ovat olleet minulle tärkeä ja rakas työväline – ne mahdollistavat kerroksellisuuden, läpikuultavuuden ja herkkyyden, joita olen työskentelyssäni etsinyt. Niiden kanssa työskentely on ollut kehollista, intuitiivista ja hidasta – juuri sellaista maalaamista, jota kaipaan. Pigmenttien huokoisuus ja elävä pinta ovat tuntuneet siltä, että ne hengittävät kanssani.
Pleksille maalaaminen akryyleillä tuo kuitenkin jotakin uutta ja houkuttelevaa. Siinä on läpinäkyvyyttä, leikkiä ja yllätyksellisyyttä, joka kiehtoo. Ajatus siitä, että teos rakentuu ”väärinpäin”, takaa etupuolelle, haastaa ajatteluni ja kutsuu katsomaan maalaamista toisesta näkökulmasta. Se voi avata uusia oivalluksia ja pakottaa päästämään irti hallinnan tarpeesta, mikä on minulle kasvun paikka. Työskentely pleksille on tuntunut visuaalisesti raikkaalta, kevyemmältä ja ehkä myös rohkeammalta – kuin askel johonkin, jota en vielä tunne kunnolla.
Toisaalta pleksi materiaalina herättää minussa eettisiä ja ekologisia kysymyksiä. Sen muovisuus ja kestävyys mietityttävät. Haluanko päättötyöni, joka pohjautuu mummini matkoihin ja luonnon kokemiseen, rakentuvan materiaalille, joka ei ole luonnossa kestävä? Tämä ristiriita ei ole pieni, ja haluan kuunnella itseäni tarkasti ennen päätöksen tekemistä
Tekniikan vaihtaminen olisi tavallaan luopumista jostain tutusta ja rakkaasta – mutta ehkä myös vapautumista ja uuteen astumista. Ehkä tämä muutos voisi kuvastaa sitä matkaa, jota olen tämän prosessin aikana käynyt: herkkyyden ja hallinnan rajalla, uskaltamisen ja irti päästämisen äärellä. Ehkä pleksille maalaaminen voisikin olla symbolinen valinta – ikkuna maisemaan, mutta myös itseeni.
Jos esittelisin näyttelyssä molemmilla tekniikoilla tehtyjä teoksia – sekä pigmenttipohjaisia maalauksia että pleksille maalattuja akryylitöitä – avautuisi monia mielenkiintoisia mahdollisuuksia.
Kahden tekniikan rinnakkainen käyttö voisi kuvastaa matkaa, muutosta ja kerroksellisuutta – niin mummini matkojen kuin oman taiteellisen prosessini osalta. Teokset voisivat keskustella keskenään, avata eri näkökulmia samaan teemaan ja kuvastaa ajallista tai emotionaalista liikettä.
Pigmenttien pehmeä, maanläheinen, hengittävä pinta ja pleksin kirkas, kiiltävä, läpinäkyvä maailma toisisivat esiin kontrastin, joka rikastuttaa näyttelykokemusta. Tämä voisi korostaa myös luonnon ja ihmisen tekemän materiaalin välistä jännitettä – mikä tukisi ekologista pohdintaani hienovaraisesti.
Tekniikoiden rinnakkaisuus voisi kertoa rohkeudestani kokeilla, kyseenalaistaa ja kasvaa taiteilijana. Se toisi esille päättötyöni prosessimaisuutta ja tutkivaa otetta – että päättötyö ei ole vain lopputulos, vaan myös matka ja sisäinen liike.
Pleksille maalatut teokset voivat tuoda tilaan keveyttä, valon läpäisyä ja mahdollisesti ripustuksen kautta jopa kolmiulotteisuutta. Pigmenttimaalaukset voivat taas pysäyttää syvemmällä, rauhallisemmalla rytmillä. Yhdessä ne voivat tuoda näyttelyyn rytmiä ja dynamiikkaa.
Koska päättötyöni inspiraationa ovat mummini matkat, molempien tekniikoiden käyttö voi toimia visuaalisena vertauskuvana erilaisista ympäristöistä, tunnelmista ja aikakausista – niin sisäisistä kuin ulkoisista.
Vastaa