Päättötyöprosessin aikana huomasin muutoksen taiteilijuudessani. Tunsin, että minulla on oikeus ja kyky sanoa jotain taiteeni kautta omalla tavallani ja omaan rytmiin. Kehollinen ilmaisu on noussut luontevaksi osaksi prosessiani. Ei vain työskentelyn metodina, vaan tapana olla läsnä tekemisessä. Hidastaminen, materiaalin aistillisuus ja fyysinen kontakti maalauspintaan tuovat teoksiini syvyyttä.
Inspiraationi syntyy maisemista, ihmisistä, luonnosta ja arjen hiljaisista hetkistä, joissa tunteet ja havainnot kerrostumat. Työskentelyni alkaa usein mielikuvasta, tunteesta tai tunnelmasta, joka on vahvasti läsnä jo ennen maalaamista.
Aiheeni kumpuavat ihmisyydestä, sisäisistä kokemuksista, luontosuhteesta ja elämän eri vaiheista. Taiteellinen toimintani rakentuu pitkäjänteisestä ja henkilökohtaisesta tutkimuksesta, jossa keskiössä ovat ihmisen sisäiset kokemukset, tunteiden kerroksellisuus ja suhde ympäröivään maailmaan.
Materiaalivalinnat ja työskentelytapa korostavat prosessinomaisuutta ja fyysistä läsnäoloa, jossa maalaaminen toimii sekä ajattelun että tunteiden kanavana. Taiteellinen toimintani on minulle myös keino vastustaa suorittamista ja täydellisyyden vaatimusta. Teoksissani korostuu leikkisyys, keskeneräisyyden hyväksyminen ja luottamus intuitioon. Tämä asenne näkyy sekä prosessissa, että lopputuloksessa: teokset ovat avoimia, hengittäviä ja kutsuvat katsojaa osalliseksi.
Merkintä päiväkirjastani marraskuussa 2 0 2 5: “Olen ollut nyt toista viikkoa aivan lukossa. Päättötyöprosessista olen kasvattanut ison möykyn sisälleni. Tuntuu ettei mikään suju. En osaa mitään. Kaikki näyttää aivan paskalta. Olen ulapalla ja suunta hukassa. Tämän kuukauden teokset lähtevät jäteauton matkaan. Jahka näen sen pihassa. Stressistä elohiiri silmässä. Ollut nyt kaksi viikkoa. Ajatus ei kulje. Herään öisin säpsähtäen valmiina maalaamaan.”
Mietin tuolloin, miksi tämä olo iski minuun. Silloin, kun pahin lukko oli päällä, en osannut ajatella syitä siihen. Mutta myöhemmin tajusin, että syyt olivat itsestäänselviä. Tässä tärkein ja painavin syy lukkoon: Olen huomannut, että instagramissa selailu tuo vertailua muihin taiteilijoihin. Ihastelen siellä toisten töitä ja haaveilen osaavani tehdä juuri tuollaista. Työstäessäni omia töitäni syntyy kuitenkin jotakin muuta. Kun tekemäni ei vastaa odotuksia, syntyy tunne epäonnistumisesta. En osaa mitään. Olen surkea. Miksi yritän edes, minun tekemäni on väärää. Tämä ei ole taidetta. Nämä ajatukset ymmärrettyäni ja myönnettyäni ne itselleni, ravistelin itseäni.
Mitä ajattelin? Haluanko toisintaa muiden upeita teoksia? En. Haluan, että teokseni kuvastavat minun sisintäni. Sitä, mitä syntyy minun kädenjäljestä, minun päästäni ja minun sydämestäni. Minun teokseni ovat uniikkeja, juuri minua. Haluan näyttää sitä mitä minun sisältäni kumpuaa. Näiden ajatusten jälkeen oloni keveni ja iso möykky suli sisältäni.
Ajattelen, että olen matkalla. Ja se, että tunnen sen ja pystyn kuvailemaan sen, on valtava voimavara. Lupasin itselleni, että annan itseni tulla taiteessani näkyväksi. Näytän myös rosot ja epävarmuuden, keskeneräisyyden. Vain silloin on työskentelyni aitoa. Luotan omaan jälkeeni. Siihen, että se on omanlaistani. Luotan omaan kädenjälkeeni ja siihen, että mitä se sydämen kanssa synnyttää, se riittää.
Minun taiteeni on ennen kaikkea matka itseni ilmaisemiseen, tuntemiseen ja ympäröivän maailman tulkitsemiseen. Teoksissani haluan ilmentää monia puolia itsestäni: herkkyyttä, iloa, pohdiskelua ja uteliaisuutta. Se mitä näen, tunnen ja koen, muuntuu värien, muotojen ja sommittelun kautta visuaaliseksi kieleksi. Olen aina ollut visuaalinen ihminen. Olen nauttinut kauneudesta ja halunnut luoda kauniita asioita ympärilleni.
Taiteessani käsittelen ihmisyyteen liittyviä tunnetiloja, sisäisiä kokemuksia ja elämän erilaisia vaiheita. Minua kiinnostavat hetket, joissa ihminen pysähtyy kuuntelemaan itseään ja ympäristöään. Hiljaiset tilat, joissa tunteet ja ajatukset nousevat pintaan. Luonto toimii näille teemoilla sekä peilinä että turvapaikkana, paikkana, jossa ihminen voi maadoittua ja kohdata itsensä. Värit ovat minun työskentelyssäni ytimessä. Ne ovat minulle tapa käsitellä, välittää tunnetiloja. Maalaaminen ja piirtäminen ulkona ovat tärkeä osa prosessiani.
Kotini yläkerrassa sijaitseva ateljeeni toimii turvapaikkanani, jossa on lupa kokeilla, erehtyä ja oppia. Taidepäiväkirjat ja luonnoskirjat kulkevat mukanani kaikkialle, ja niistä on tullut luovuuteni herättelijöita ja tunteideni tulkkeja. Tämä on turvallinen tila kokeiluilleni ja on auttanut minua rohkaistumaan ja löytämään oman ilmaisuni.
Ylläpidän omaa sisäistä valoani avoimella, tuntevalla ja kokevalla elämä palolla. Tunnen olevani vahvasti läsnä, kun saan ilmaista sisintäni, taiteen kautta. Maalaustelineen äärellä tunnen sisäisen valoni loistavan. Haluan tulla taiteilijana näkyväksi tuntevana, kehollisena ja aistikkaana kauneuden ja tunteiden välittäjänä.
Kehitän itseäni jatkuvan oppimisen ja kokeilemisen kautta. Taideopinnot eri oppilaitoksissa, näyttelytoiminta ja kohtaamistaiteen sekä taidehistorian opinnot ovat syventäneet ymmärrystäni sekä omasta työskentelystä että taiteen laajemmasta kontekstista.
Kuvataiteilijana taiteellinen työskentelyni sijoittuu taiteen kenttään, jossa henkilökohtainen kokemus, kehollinen prosessi ja luontosuhde kietoutuvat abstraktiin ja ekspressiiviseen maalausilmaisuun. Korostan työskentelyssäni kehon ja materiaalin välistä vuorovaikutusta. Taiteeni ei pyydä ymmärtämään vaan kokemaan.
Vastaa