Kuvataiteilijaopintoni Alfa-Art taidekoulussa ovat siinä vaiheessa, että tänä kesänä aloitamme päättötyövuotta. Valmistumme vuoden päästä toukokuussa. Hurjaa ajatella, että nyt on se hetki, joka opintojen alussa tuntui niin kaukaiselta. Päättötyönäyttelymme on Kaapelitehtaalla Helsingissä 18.-31.5.2026.
Päättötyöni alku on tuntunut yllättävän selkeältä ja luonnolliselta – maisemien valinta teemaksi syntyi kuin itsestään. Viime aikoina olen huomannut, kuinka katseeni hakeutuu yhä useammin ympärilläni avautuviin näkymiin. Oli kyseessä kaupunkimaisema tai rauhallinen maalaismiljöö, maisemien kauneus puhuttelee minua syvästi. Ne pysäyttävät, rauhoittavat ja kutsuvat katsomaan tarkemmin – ehkä jopa näkemään enemmän kuin pelkän näkymän.
Erityistä merkityksellisyyttä päättötyöaiheeseeni tuo mummini, jonka matkat inspiroivat minua tähän. Hän on kulkenut pitkän elämänsä aikana mitä moninaisimmissa maailmankolkissa ja nähnyt maisemia, joista itse voin vain unelmoida.
Mummini matkojen tarinat, valokuvat ja muistelut herättävät minussa kaipuun – ei ainoastaan paikkoihin, vaan siihen tapaan, jolla hän on maailmaa katsonut. Tämän päättötyön kautta haluan avata ikkunan niihin maisemiin, joissa en ole itse fyysisesti ollut, mutta jotka voin mielessäni ja tunteissani tavoittaa hänen kertomustensa kautta.
Teoksissani pyrin yhdistämään tämän haaveilun, kaipuun ja katsomisen tarpeen. Käytän töissäni pigmenttivärejä, akryylimusteita, akryyliä ja mahdollisesti öljypastelliliituja – materiaaleja, jotka antavat minulle mahdollisuuden työskennellä kerroksellisesti ja kehollisesti.
Haluan, että maalaaminen tuntuu vapaalta ja fyysiseltä, liikkeeseen perustavalta tutkimiselta sen sijaan, että uppoutuisin yksityiskohtien pikkutarkkaan rakentamiseen. Maisemani eivät tule olemaan tarkkoja esityksiä todellisista paikoista, vaan abstrakteja tulkintoja tunteista, muistoista ja unelmista – mielen ja sydämen maisemia.
Jokainen teokseni kätkee sisäänsä tarinan. Näissä päättötyömaalauksissa ne ovat osin mummini tarinoita – hänen matkojensa ja kokemustensa kaikuja – mutta samalla ne ovat kulkeneet lävitseni, muovautuneet osaksi minua ja saaneet myös minun tarinani mukaan. Haluan, että teokseni eivät jää vain katsottaviksi maisemiksi, vaan ne herättäisivät katsojassa jotain omaa. Ehkä ne toimivat portteina haaveisiin, menneisiin hetkiin tai jo unohtuneisiin muistoihin. Unelmoin siitä, että joku teoksen äärellä voisi löytää sisimmästään jonkin oman tarinansa, jonka voi viedä mukanaan kotiin muisteltavaksi – pienenä lahjana maailmalta ja taiteelta.
Päättötyöprosessini on vasta alussa, mutta jo nyt se tuntuu tärkeältä matkakumppanilta. Matkalta, jonka määränpää ei ole vielä täysin selvä, mutta jonka suunta on kirkas.
Vastaa