Kun uuden teoksen alkuhetki koittaa, tuntuu kuin sisälläni räjähtäisi. Maaleja on levällään, viivoja piirtyy sinne tänne kuin omasta tahdostaan – kokeilua, kummastelua, suunnatonta energiaa. Tämä on se hetki uuden edessä, kun kaikki aistit ovat virittyneet äärimmilleen, ja silti mikään ei tunnu vielä asettuvan paikalleen. Tuntuu, että sinkoilen, jopa hajoan kappaleiksi kaiken sen sisäisen liikkeen ja vyöryvän tunteen keskellä.
Sisältäni nouseva ajatus, tunne, koko mieleni sisäinen maailma tunkee kankaalle yhdellä kertaa, eikä se suostu odottamaan. Se ei kysy, olenko valmis. Se ei anna aikaa tunnustella. Se vyöryy, riehuu ja kuohuu sellaisella voimalla, että siveltimen veto on levoton ja keho täynnä hermostunutta energiaa, kuplintaa, jolle edes vahvimmat padot eivät tarjoa vastusta.
Kuitenkin jossain syvällä kaipaan toisenlaista alkua. Kaipaan hetkeä, jossa saisin astua uuteen hellästi, varovasti, tunnustellen. Sellaista tilaa, jossa ei ole kiirettä saada kaikkea ulos nyt heti, jossa ajatus ja tunne saisivat liukua kankaalle rauhassa, hengittäen.
Mistä siis kumpuaa tämä levoton sykäys, tämä sisäinen myllerrys? Onko se pelko siitä, ettei sisäinen maailma pääse näkyviin, ellei kaikkea roiskaise ulos heti? Onko se odotusten paino, halu olla heti valmis, heti oikeassa? Vai onko se yksinkertaisesti se, että sisälläni on niin paljon elämää ja tuntemista, ettei pieni virtaus riitä – kaikki haluaa tulla kerralla esiin?
Ehkä uuden teoksen alku on aina pieni räjähdys. Ehkä se onkin tarpeellista: ensin myllerrys, ja vasta sen jälkeen hiljainen järjestäytyminen. Ehkä minun tehtäväni ei ole padota tätä kuohuntaa, vaan antaa sille ensin tila olla. Ja vasta sitten, kun kuohunta on saanut puhua, voin kääntyä hiljaisuuden ja tarkemman kuuntelemisen puoleen.
Uuden äärellä oleminen on itsessään villi ja herkkä hetki. Se vaatii minulta molempia: tilan myllertää ja tilan rauhoittua.
Kiitos kun luit ja olet mukana matkallani ❤️
P.s Pyysin tekoälyä tekemään minulle rauhoittavan rituaalin uuden maalauksen aloittamisen hetkelle.
Rauhoittava aloitusrituaali maalaamiseen
- Hiljainen hetki
Istu alas kankaan äärelle ilman kiirettä. Sulje silmät hetkeksi ja ota kolme syvää hengitystä. Kuvittele samalla, että uloshengityksessä päästät irti kaikista odotuksista – sekä omista että ulkopuolelta tulevista. - Kehon herättely
Pyöritä varovasti hartioita, venyttele kädet pitkiksi kohti kattoa ja sivuille. Anna käsien ”herätä” maalaamista varten. Tunne, että kehosi saa luvan olla mukana luomisessa, ei kiirehtien vaan kuunnellen. - Sanaton viiva
Ota käteesi lyijykynä, hiili tai sivellin ja tee kankaalle vapaasti liikkuva viiva – ilman tarkoitusta tai suunnitelmaa. Anna viivan olla kehon ja mielen välinen siltasi: liike saa olla pieni, suuri, raukea tai räjähtävä. Tärkeintä on, että viiva on totta sille hetkelle. - Lyhyt lause tai ajatus
Kuiskaa (tai kirjoita pienesti paperille):
”Tänään en vaadi, tänään kuuntelen.”
tai
”Minun ei tarvitse tehdä kaikkea heti – luovuudella on oma aikansa.”
Valitse lause, joka tuntuu oikealta juuri sinä päivänä. - Ensimmäinen väri
Valitse yksi väri intuitiivisesti ilman analysointia. Aloita teoksesi vain sillä yhdellä värillä – kokeile muutama vedos, täplä, veto, mikä ikinä tuntuu hyvältä. Älä vielä mieti kokonaisuutta. Anna ensimmäisen värin johdattaa.
Vastaa