Häpeä on kulkenut mukanani taiteen polulla niin kauan kuin muistan. Se hiipi vierelleni silloin, kun lapsuuden huolettomuus alkoi väistyä ja muiden mielipiteet saivat yhä enemmän valtaa omassa mielessäni. Häpeästä tuli kuin raskas möykky, joka vaikutti siihen, miten näin oman tekemiseni ja uskalsinko edes aloittaa. Välillä se hiljeni, hetkeksi, mutta palasi aina, joskus vieläkin voimakkaampana.
Nyt huomaan kuitenkin seisovani uuden äärellä: Aikuisten taiteen perusopintojen päättötyönäyttelyssä tunnen ensimmäistä kertaa, ettei häpeä enää määritä suhdettani teoksiini. Katson niitä ylpeydellä ja rakkaudella, kuin matkakumppaneita, jotka kertovat tarinaa omasta kasvustani ja rohkeudestani.
Olen ylittänyt näkymättömän rajan: alan luottaa omaan kädenjälkeeni ja omiin prosesseihini.
Olen oppinut kuuntelemaan omaa ääntäni ja luottamaan siihen, että se, mitä luon, kumpuaa sisältäni tarkoituksenmukaisena. Se ei ole toisten arvioitavissa tai mitattavissa – se on olemassa siksi, että se haluaa tulla näkyväksi. Tämän ymmärtäminen on vapauttanut minut.
Opintoni Keravan opistossa ja taidekoulu Alfassa ovat tarjonneet minulle paitsi teknisiä taitoja myös mahdollisuuden kohdata itseni taiteilijana yhä uudelleen. Ne ovat vahvistaneet luottamustani siihen, että kuljen oikeaan suuntaan, kohti niitä unelmia, joita olen uskaltanut alkaa kuvitella mahdollisiksi. Opinnot ovat olleet paitsi työkalupakin kartuttamista myös syvää sisäistä kasvua: oman äänen löytämistä, oman ilmaisun arvostamista.
Yksi suurimmista oivalluksistani on ollut, että taide ei ole minulle päämäärä, vaan matka. Jokainen teos, jokainen yritys ja erehdys, jokainen kokeilu on osa sitä polkua. Jokainen askel on opettanut minulle jotain omasta ilmaisustani ja omista kyvyistäni. Häpeä ei ole enää se, joka ohjaa liikkeitäni, vaan lempeä luottamus: voin luoda vapaasti, voin luottaa siihen, että se mitä syntyy, on totta minulle.
Tämän uudenlaisen luottamuksen myötä taide on muuttunut entistä enemmän tarinoiden kertomiseksi – tarinoiden, joissa jokaisella vedolla, jokaisella värillä on merkityksensä. Olen saanut mahdollisuuden kasvaa, kypsyä ja oppia luottamaan siihen, että oma ääneni on arvokas ja riittävä juuri sellaisena kuin se on.
Ja mikä tärkeintä, olen oppinut seisomaan teosteni rinnalla, ylpeänä ja rakastavin silmin.
Kiitos kun luit ja olet mukana matkallani ❤️
Vastaa