”Marraskuun loppu 2025: Oon ollu nyt toista viikkoa aivan lukossa.
Päättötyöprosessista olen kasvattanut ison möykyn sisälleni. Tuntuu ettei mikään suju. En osaa mitään. Kaikki näyttää aivan *askalta. Olen ulapalla ja suunta hukassa. Tämän kuukauden teokset lähtevät jäteauton matkaan, jahka näen sen pihassa. Stressistä elohiiri silmässä, ollu nyt kaksi viikkoa. Ajatus ei kulje. Herään öisin säpsähtäen valmiina maalaamaan.
Ihan plääh fiilis. Ohjaajan eka tapaaminen ylihuomenna eikä mitään uutta näytettävää. Paitsi noi jäteautoa odottavat. ”
Tässä merkintä päättötyöpäiväkirjastani marraskuun lopulta.
Oon miettinyt paljon, miksi tämä olo iski minuun. Silloin, kun pahin lukko oli päällä, en osannut ajatella syitä siihen. Mutta nyt syyt ovat melkein itsestään selviä. Tässä tärkein Ja painavin syy lukkoon:
Olen huomannut, että instagramissa selailu tuo todella kovaa vertailua muihin taiteilijoihin. Ihastelen siellä toisten töitä ja haaveilen osaavani tehdä juuri tuollaista. Työstäessäni omia töitä, pohjalle syntyy kuitenkin jotain muuta. Kun tekemäni ei vastaa odotuksia, syntyy tunne epäonnistumisesta: en osaa mitään , olen surkea, miksi yritän edes, mun tekemäni on väärää, tää ei oo taidetta.. Nämä ajatukset tajuttuani ja myönnettyä itselleni, ravistelin itseäni: mitä ajattelen?! Haluanko kopioida jo tehtyjä upeita teoksia? Haluanko, että taiteeni katsoja näkee samaa kun aina mennessään someen tai näyttelyyn? Hän olisi, että ”joo, tätä näen joka paikassa. ” En todellakaan halua!
Haluan että teokseni kuvastavat mun sisintä, sitä mitä syntyy mun kädenjäljestä, mun päästä ja sydämestä. Mun teokset ovat uniikkeja, juuri mua. En halua toisintaa toisten teoksia. Haluan näyttää sitä mitä minun sisältä kumpuaa. Näiden ajatusten jälkeen oloni keveni ja iso möykky suli sisältäni.
Yritän ajatella, että olen matkalla, ja se, että tunnen sen ja pystyn kuvailemaan sen, on valtava voimavara.
Olen saanut valtavasti tukea taiteilijaystäviltäni koulusta ja muualta sekä läheisiltäni. Talletan kaikki sanat sydämeeni. Eräs sanoi ”kumpa voisit lainata silmiäni, jotta näkisit työsi niin kuin minä ne näen, silloin tajuaisit kuinka upeita ne ovat. ”
Ohjaajana tuli sinä keskiviikkona ensimmäiselle ohjauskäynnille. Keskustelimme fiiliksistäni, teoksista, prosessista. En avaa keskusteluja sen yksityiskohtaisemmin tässä, mutta ne palauttivat uskoni omaan tekemiseen ja prosessiini. Huokaisin syvään ohjaajan lähdettyä: tästä on hyvä jatkaa.
Vastaa