Juhannuksen jälkeen osallistuin Helsinginseudun kesäyliopiston viiden päivän maisemamaalauskurssille. Ai, että miten olikaan odottanut tuon kurssin alkua! Edellisenä yönä uni ei meinannut tullakaan, kun olin niin innoissani ja jännittynyt.
Kurssi pidettiin Harakkasaaressa Helsingin edustalla ja opettajana toimi Sirkku Ala-Harja – huippu tyyppi! Niin ammattitaitoinen, hauska ja lämmin!
Valitsin kurssilla käytettäväksi välineekseni akvarellit, koska ne olivat kevyimmät kantaa ja mulla on jo vähän kokemusta niillä maalaamisesta, mutta halusin oppia kuinka käyttää niitä maisemien ikuistamisessa maalauksiin tai luonnoskirjaan. Tämä kurssi, jossa oltiin sekä ulkona että sisällä mahdollisti juurikin ulkoilmamaalaukseen kunnolla tutustumisen. Opettajan ja kurssilaisten vinkit ja kokemukset tallentui muistiin.
Lyhyt merimatka tuntui jo irtiotolta arjesta, kuin olisi lipunut toiseen todellisuuteen, jossa aikakin kulki rauhallisemmin. Olimme koko viikon ihanassa maalauskuplassa, vaikka kävimme yöt kotona. Olisipa ollut ihanaa yöpyä taiteilijatalossa, vanhassa puolustusvoimien kemian laboratoriossa.
Maisemamaalauskurssi alkoi vihreän eri sävyillä, ja samalla alkoi myös oma virittäytyminen maiseman äärelle. Kuinka nautinkaan erisävyisten vihreiden sekoittamisesta!
Harakkasaari osoittautui varsinaiseksi aarreaitaksi, niin inspiroiva ympäristö! Saarella sijaitseva taiteilijatalo, kallioiden muodot, merituuli ja vaihtuva valo rakensivat ympäristön, joka kutsui pysähtymään, rauhoittumaan ja katsomaan uudelleen ja uudelleen.
Tiistaina keskityimme harmaaseen. Harjoittelimme sekoittamaan erisävyisiä harmaita ja mustia.
Sirkku Ala-Harjan johdolla opimme katsomaan maisemaa jälleen eri tavalla kuin aiemmin.
Keskiviikko toi mukanaan uuden välineen: ruokokynän. Se oli rakkautta ensi piirrolla. Rakastuin sen jättämään elävään ja rentoon viivaan! Sen sattumanvaraisuus kiehtoo! Ruokokynän viiva elää paperilla omaa elämäänsä ja se on ihanaa! Se väline jäi todellakin sydämeen – ja maalausreppuun.
Torstaina olimme pilvien äärellä. Ne vaativat herkkyyttä. Ne eivät pysy paikallaan, ne muuttuvat aina. Pilvien maalaaminen tuntui kuin yrittäisi tavoittaa jotain, mikä on yhtä aikaa olemassa ja katoamassa. Ulkona pilvien maalaaminen olikin melko haastavaa, koska akvarelli kuivuu niin nopeasti.
Viikon viimeisenä päivänä uppouduimme pointillismin maailmaan. Pidin siitä, miten tekniikka antoi tilaa sekä maisemalle että omalle kädenjäljelle. Se oli kuin keskustelu luonnon ja sisäisen maailman välillä. Pilkullisuus loi ihanan abstraktin vaikutelman maisemasta.
Kurssin viimeisenä työskentelytuntina istuin taiteilijatalon päädyssä pihalla. Kuuntelin äänikirjaa ja annoin maisemien vain ilmestyä paperille turhia miettimättä. Miten nautinkaan tuosta viikosta!
Kurssiviikon aikana syntyi teoksia, mutta ennen kaikkea syntyi tila olla läsnä, väreissä, valossa ja itsessä. Tunnelma oli lämmin, salliva ja avoin. Keskustelut syvenivät päivä päivältä, aivan kuin mekin olisimme avautuneet maiseman mukana.
Kun kurssi päättyi ja Harakkasaari jäi taakse, se tuli osaksi tapaa katsoa maailmaa, värien, valon ja viivan kautta. Ja ehkä myös hieman lempeämmin, myös omaa tekemistä kohtaan. Ensi kesänä täytyy päästä uudelleen Harakkaan maisemia maalaamaan.
Onneksi mulla on tälle kesälle vielä toinenkin viiden päivän maalauskurssi, Suomenlinnassa. Siitä lisää heinäkuun lopulla.
Vastaa