Koli
En tiennyt, että tällainen kauneus voisi olla totta. Kolin maisemat eivät ainoastaan näkyneet, ne kävivät mun sydämeen ja verkkokalvoille tavalla, joka veti hiljaiseksi. Jo ensimmäisenä päivänä tunsin paikan voiman, rauhan ja hiljaisuuden.
Ylhäällä koko maailma muuttui. Näköalat avautuivat niin laajasti, että oli vaikea uskoa silmiään. Vihreän ja sinisen sävyt sulautuivat toisiinsa kuin värit paletilla, metsät, järvet, taivas. En liioittele, kun sanon, että ne olivat parhaimpia paikkoja, joihin olin koskaan ”maalaustelineeni” pystyttänyt
Ostin Partioaitan alesta ennen reissua kunnon Fjällrävenin retkirepun, jossa on paljon tilaa, taskuja ja kunnon leveät olkanauhat. Tästä repusta tuli mun THE ulkomaalausreppu, joka on aina valmiina lähtöön! Reppuun olen pakannut muutamia luonnoskirjoja, irtopaperia, alustan, maalarinteippiä, suihkepullon, kannellisen vesikupin (vanha lääkekippo), siveltimiä ja muita maalausvälineitä (suti, vanha pankkikortti..), akvarellivärit (myöhemmin myös guassit), rättejä, talouspaperia, klipsejä, istuintyyny… Myöhemmin kesällä repun lisäksi kannettavaksi hankin pienen kevyen ulkomaalaustelineen Kärkkäiseltä, n 14€ ja tämä ajaa asiansa todella hyvin!
Maalausvälineet kulkivat mukana repussani, aivan kuten Eero Järnefeltillä aikanaan. Oli erityinen tunne astua hänen jalanjälkiinsä, kulkea niitä samoja polkuja, joissa suomalainen maisemamaalaus sai aikoinaan sielunsa. Nousut vaarojen huipuille olivat jyrkkiä ja ajoittain todella haastavia ainakin mun kunnolla, mutta jokaisen askeleen arvoisia. Kun saavuin huipulle, kipu jaloista ja paino selästä unohtuivat upean maiseman edessä seisoessa välittömästi.
Maalaaminen Kolilla oli aivan toisenlaista kuin muualla. Joinakin hetkinä en tiennyt, olinko enää maalaamassa vai vain osa maisemaa, piste ikiaikaisessa kuvassa.
Maalaaminen oli puhdasta onnellisuutta. Sitä, joka syntyy, kun ihminen on oikeassa paikassa, oikeaan aikaan, kun sielu löytää maiseman, joka tuntuu kodilta.
Koli jäi sydämeen. Sen maisemat kutsuvat mua.
Vastaa